Tekstit

Returning to home

Kuva
Tänään  30.5 lentomme Palman lentokentältä lähti kohti Helsinkiä  kello 11.45, olimme Suomen aikaan kello 17 Helsingissä. Lentomme sujui hyvin, mutta pitkästyttävästi.  Olen nyt palannut takaisin kotiin. Vaihto - jaksosta jäi mukava mieli mukaan ja se oli hieno, kokemuksia antava mahdollisuus. 3 viikkoa kului nopeasti, mutta se oli sopivan pituinen vaihto minulle, kotiin oli mukava palata:) 

Last week

Kuva
Olin uudestaan kipeänä alkuviikosta, menin käymään espanjalaisessa lääkärissä. Parantuessani pääsin taas takaisin töihin, pidin huolta hoitolan siivoamisesta sekä pääsin seuraamaan ja tekemään osan joistain hoidoista.  Viimeisinä päivinä olen shoppaillut ja ostellut tuliaisia kotiin. Käytiin myös lauantaina katsomassa Marineland, se on tietynlainen ”eläinpuisto”. Odotukset oli vähän suuremmat paikasta, mutta ihan kiva aktiviteetti viimeiselle viikonlopulle. 

Second week

Kuva
Olin alkuviikosta 3 päivää poissa töistä, sillä olin kipeänä ruuasta saadun pöpön takia. Torstaina ja perjantaina kykenin jo töihin. Perjantaina pääsin tekemään enemmän hoitoja ja treenaamaan mm. vahausta ja kestolakkausta. Torstaina töissä siivosin koko päivän oikeestaan kauneushoitolaa lattiasta kattoon. Viikonlopun vietin palmanovassa rannalla ottaen aurinkoa molempina päivinä, sää oli parhain tänä viikonloppuna täällä ollessa.

Weekend

Kuva
Viikonloput mulla on töistä vapaata. Oltiin lauantaista Palman keskustassa, oltiin tutustumassa kaupunkiin, shoppailtiin, syötiin ja käytiin ihastelemassa tunnettu nähtävyys La Seun katedraali. Sunnuntaina oli aurinkoinen, parempi sää kun lauantaina joten oltiin melkeinpä koko päivä altailla käyttämässä kaikki mahdollinen aurinko auringon ottoon.

First week

Kuva
Saavuttiin tänne toisen opiskelijan kanssa tiistaina 9.5 aamupäivästä, kentältä meiät haettiin meidän majotukseen. Lento meni hyvin, majotukseen saavuttua me tutustuttiin ympäristöön ja levähettiin hetkeksi.  Meiän majotus on Palmanovassa, 17 km päästä mun työpaikasta. Kuljen töihin helposti aamuisin aina bussilla, bussimatka kestää noin 30-40min. Mun työpaikka Esthetica Shena on Palman keskustassa pienten katujen välissä, ruuhkaisella alueella Plaza Major:in lähellä.  Mun työpaikka on mukavan näköinen ja oloinen paikka. Mun lisäksi siellä työskentelee mun ohjaaja (työpaikan pyörittäjä) sekä toinen työntekijä. Tää toinen vähän nuorempi työntekijä on mukava ja yhteistyöhaluinen mun kanssa, auttaa mua asioissa ja näytti paikat mulle. Mun ohjaajan kanssa ei niinkään olla vielä toisiimme tutustuttu. Ensimmäinen työpäivä oli aika rankka ja koetteleva. Tutustuin vähän työpaikkaan ja pääsin heti toimeihin. Oon enimmäkseen tehnyt tuolla jalka ja käsihoidoista joitakin asioita, kuten h...

Palma- 2023

Moi! Olen Alisa Fusha, opiskelen tokaa vuotta kauneudenhoitoalalla. Mä Päivitän tänne blogiin mun Mallorcan reissua. Oon lähdössä Mallorcalle Palmaan suorittamaan vartalohoitopalveluiden teo- jaksoa kauneushoitolaan.  Mallorcan reissuni alkaa 9.5.2023 ja päättyy 30.5.2023.